Meistä

Mikä Vienan Portti?

Vienan Portilla on yhdellä Suomen kolmesta vienalaiskylästä, Rimminkylällä, kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä ravintolapalveluja, retkeilyä sekä majoitusta tarjoava vanha pirtti, Uljaskan Pirtti. Pirtissä matkailija saa pysähtyä kokemaan sitä tunnelmaa, joka vallitsi taiteilijoiden viipyessä paikalla jo 1800 -luvulta alkaen. Akseli Gallen-Kallela muun muassa löysi häämatkallaan Aino-triptyykkiinsä vanhasta torpasta malliksi ilmetyn Väinämöisen, Rimmin Uljaskan, tietäjä ja patriarkka Eljas Ahtosen. Löydät lisää tietoa Uljaskasta alempaa.

Tila on ollut suvussa 2010 -luvun alkuun saakka, jolloin sen osti vieras taho. Vuonna 2020 tilan osti Rimmin Uljaskan jälkeläisten perustama yritys Vienan Portti Oy. Vienan Portin perustajia ovat Pirjo, Uljaskan jälkeläinen neljännessä polvessa ja hänen veljenpoikansa Keijo.

Tilaa sekä rakennuksia hoidetaan ja kunnostetaan hiljalleen. Tilan henki vaatii hiljaa etenemisen – kiirehtiminen saa menneet, tuonilmaisiin siirtyneet rauhattomaksi. Kunnioitamme vanhaa ja perinteitä esineissä, rakennuksissa ja tavoissa. Vieraat otamme vastaan sillä vieraanvaraisuudella, mikä on ollut vienalaisessa kulttuurissa ja Rimmillä aina tapana.

Pirtti on vienalaisessa aidossa Kalevalan maassa, maassa jossa luontoa on kunnioitettu, luonnon henkiä lepytelty, heille uhrattu.

Meillä voit levähtää ja kuulla joitakin niistä monista tarinoista, joita kylän historia pitää sisällään. Tai voit avata jonkun kirjan hakeaksesi sieltä mielenkiintoisia paikkaan liittyviä kirjoituksia. Järjestämme retkiä lähialueen kohteisiin esim. maastopyörillä. Uljaskan Pirtti sijaitsee Kuhmon pohjoispuolella 65 km:n päässä keskustasta.

Rimmin Uljaska eli Eljas Ahtonen

Eljas Ahtonen syntyi Kuhmon Lauvuskylällä (tai Lentualla – omien sanojensa mukaan Venäjän Sappovaarassa)1820 -luvun alussa (syntymäaika ei tiedossa, ehkä vuonna 1822). Lauvuskylästä lähtivät Venäjälle kerjuulle Eljaksen ollessa ehkä 6-vuotias.

Eljas kasvoi ja varttui Venäjällä; tarinan mukaan oli nuorena miehenä 1830-luvulla oppaana Elias Lönnrotille hänen kerätessään runoaineistoa eepostamme Kalevalaa varten.

Eljas löysi Outi-puolison Venäjältä, jossa asuessaan he saivat Vasselei-pojan. Perhe muutti Suomeen, Rimmin kylälle Huosiusvaaran taloon 1860-luvulla. Lapsia heille syntyi yhteensä kuusi.

Talojen vaihto 

Huosiusvaaran isäntä Eljas (Uljaska) Ahtonen ja Rimmin tilan isäntä Andrei (Ontrei) Huovinen päättivät yksissä tuumin vaihtaa taloja viinapullo välirahana. Tarina ei kerro, että kumpi sen tarjosi, mutta suurin piirtein puoliksi se lie mennyt, kun se saman tien oli juotu pois.

Näin Eljaksesta tuli Rimmin Uljaska, joka myöhemmin tunnettiin tietäjänä ja loitsijana, parantajana, väkevänä ukkona. Hyväntahtoinen ja lapsirakaskin oli Uljaska, joka ei loitsutaitojaan käyttänyt kenenkään vahingoksi; ehkä korkeintaan palautti häneen kohdistuneet pahat loitsut takaisin lähettäjälleen.

Vuonna 1880 löysi Rimmin kylältä Uljaskan, ilmetyn Väinämöisen Vienan Karjalasta todellisuusaineksia Kalevalan kuvitusta varten etsinyt taiteilija Akseli Gallen-Kallela. Kaleeni, kuten Uljaska sanoi, oli Vienassa häämatkallaan juuri vihityn vaimonsa Maryn kanssa. Yhdistettyyn työ- ja häämatkaan liittyi myös taiteilijan hyvä ystävä, myöskin mm. taiteilija, kreivi Louis Sparre. Reiviksi Uljaska häntä kutsui. Taiteilijat ikuistivat useita luonnoksia Uljaskasta ja syntyipä joku öljyvärityökin. Taiteilijoiden tekemiä luonnoksia on nähtävissä mm. vienalaisaiheisissa kirjoissa.

Uljaskaa kävivät monet haastattelemassa ja kuvaamassakin. Olivat taiteilijat houkutellut häntä Pariisiinkin lupaamalla rahaakin matkasta, mutta eipä ollut ukko-Uljaska rohjennut lähteä. Mutta Helsingissä hän oli käynyt, nähtävästi sen Väinämöisen mallin ominaisuudessa.

Uljaska kuoli kevättalvella vuonna 1918.

Aika Uljaskan jälkeen

Rimmin tilaa isännöi Uljaskan pojan Vasselein poika Johannes (Iivana) Ahtonen Palaga vaimonsa kanssa. Iivanan ensimmäinen vaimo, Mari kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin.

Rimmin pirtti poltettiin suomalaisten sotilaiden toimesta talvisodan syttyessä vuonna 1939. Evakkoon talonväki lähti niin kiireellä, että reestä tipahti muutaman kuukauden ikäinen lapsikin, mutta onneksi hänet saatiin ehjänä takaisin kyytiin. Palaneen talon mukana meni taivaan tuuliin Gallen-Kallelan tekemä öljyvärityö ja lukuisia luonnoksia ja piirroksia Uljaskasta, sekä luultavasti myös Aino-tarun luonnoksia henkilöasetelmasta.

Sodan loppuvaiheessa alkoi Rimmin kylälle palata asukkaat takaisin. Kylän väki asusteli palamatta jääneessä kylän ainoassa talossa, Viettolassa, kunnes pikkuhiljaa alkoi asumukset kylälle nousta yksi toisensa jälkeen.

Uusi talo sodan jälkeen

Nykyinen Rimmin talo on valmistunut vuonna 1945 samoille kivijaloille, kuin oli se vanha poltettu talo. Talosta tuli vienalaistyylisiä koristeluja lukuun ottamatta samanlainen, kuin oli se sotaa edeltävä talokin.

Rimmillä on viljelty maata, kalastettu ja metsästetty. Näiden lisäksi on poltettu tervaa ja keitelty pontikkaa, jota on rajamiehetkin käyneet ostamassa. Olipa Vartiuksen raja-aseman päällikkö komentanut rajamiehet ”potunnostoonkin” Rimmille – lie ollut Iivanan pontikkapullo mielessä. Lisäksi oli Iivana tehnyt hevoskauppoja; oli ostanut huonokuntoisia hevosia ja kouluttanut sekä hoitanut ne hyvin ja myynyt hyvällä voitolla Kajaanin markkinoilla.

Iivanan rakkain hevonen taisi olla Ilo Poika, joka on ikuistettu joihinkin kuviin. Hevonen oli iso ja voimakas – hevosvetoisen niittokoneen aisojakin oli jouduttu jatkamaan hevosen suuren koon vuoksi.

Iivana kuoli vuonna 1973, jonka jälkeen myös lypsykarja hävitettiin. Jäi Iivanalla viimeiset tervatynnyritkin käyttämättä, jotka oli tehnyt vielä yhden tervahaudan tervaa varten. Tynnyrit oli joku Rimmiltä varastanut ja myynyt kuulemma jonnekin Tamperelaiseen kuppilaan rekvisiitaksi.

Palagan askelkin lyheni 1980-luvulla niin, että muutti sitten keskustaan asumaan ja kävi vain kesäisin Rimmillä.

Palaga kuoli vuonna 1994 ja Rimmin piha alkoi heinittyä. Tila oli perikunnan hallussa useita vuosia ja myöhemmin Iivanan ja Palagan tytär lunasti sen itselleen. Hänen kuoltua tilan osti metsäsijoittaja. Lopulta vuonna 2020 saatiin talo ja muut rakennukset ostettua Uljaskan jälkeläisten perustaman yrityksen nimiin. Hankintaa varten saatiin avustus Maaseuturahastolta (Elävä Kainuu Leader).